Oppisopimuskoulutukset

Oppisopimus on aina määräaikainen työsopimus, joka solmitaan työnantajan ja oppilaan välillä. Lisäksi solmitaan sopimus myös työnantajan ja oppilaitoksen välillä. Oppisopimuksen aikana työntekijän on tehtävä töitä minimissään 25 tuntia viikossa.

Oppisopimuksen aikana on oppilaan tukena ja oppaana joko Boltin oma koulutettu Bolt Ohjaaja tai kiertävä Bolt Ohjaaja, joka vierailee säännöllisesti työkohteessasi ja on aina vähintään puhelinsoiton päässä.

Oppisopimuksen ajalta maksetaan palkka aina työehtosopimuksen pohjalta. Meillä se on pääsääntöisesti ensimmäisen portaan palkka, kaikkineen TES-lisineen.

Meille voi tulla oppisopimuksella joko suoraan tai kuukauden mittaisen työssäoppimisjakson kautta mikäli sinulta puuttuu työkokemus kokonaan. Oppisopimuksen pituus vaihtelee sinun HOKS:iin ja asiakasyrityksen tarpeisiin perustuen kahdesta kuukaudesta kolmeen vuoteen.

Kuka on Bolt Ohjaaja?

Bolt Ohjaaja on työpaikkaohjaajaksi koulutettu oman alan rautainen ammattilainen, joka joko työskentelee täyspäiväisesti omien työtehtävien parissa. Hän voi olla myös osatyökykyinen ammattilainen, jolla on kykyä ja halua jakaa omaa, kultaakin arvokkaampaa ammattitaitoa eteenpäin seuraavalle sukupolvelle ja saada sitä kautta arvokas päätöksen omalle työuralleen.

Meillä on tällä hetkellä toistakymmentä Bolt Ohjaajaa eri toimialoilta. Haemme jatkuvasti lisää Bolt Ohjaajia, jotta voimme tarjota oppilaille parasta mahdollista oppia työkohteessa.