
Laatoittaja Turkuun
Etsimme yhteistyökumppaneillemme laatoittajia saneeraus- sekä uudisrakennuskohteisiin.
Pääasialliset työtehtävät
Työtehtäviisi kuuluvat peruslaatoitus märkä- ja välitila sekä huoneistolaatoitusten parissa. Itse laatoituksen lisäksi odotamme aikaisempaa kokemusta erityisesti märkätilojen pohjien sekä kaatojen teosta. Työkohteesta riippuen tehtäviin voi kuulua kaikki pohjatyöt sekä seinä- ja lattialaatoitukset tai vaihtoehtoisesti pelkät lattialaatoitukset jo valmiiksi tehdyille pohjille.
Vaatimukset
Voit olla jo alan konkari tai vasta urasi alussa. Jonkin verran perusosaamista tulee olla, mutta tärkeintä meille on asenteesi työtä kohtaan sekä aito mielenkiinto laatoitustöitä kohtaan. Kerro meille osaamisesi ja osaamme tarjota juuri sinulle sopivaa työkohdetta. Löytyyhän taskustasi voimassa oleva työturvallisuuskortti. Vedeneristyssertifikaatti katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätön.
Työn kesto
Työn aloitus sopimuksen mukaan ja hyvillä työntekijöillä on mahdollisuus pitkäaikaiseen työsuhteeseen BOLT:illa.
Lisätiedot
Mikäli kiinnostuit niin jätä heti tänään ja varmista itsellesi hyvä pesti meidän kautta! Liitä hakemukseen myös palkkatoiveesi ja tiedot aikaisemmasta työkokemuksestasi rakennusalalta.
Tarjoamme sinulle
- Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
- Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
- Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
- Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
- Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
- Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysy tästä työpaikasta
