Takaisin listaukseen

Kokoonpanija, 2-vuorotyö

Asiakkaamme JELD-WEN Suomi hakee itselleen kokoonpanijaa toistaiseksi voimassa olevaan suhteeseen Kuopion tehtaalle! JELD-WEN perustettiin vuonna 1960, kun amerikkalainen yrittäjä Richard Wendt osti oregonilaisen sahan, jossa oli 15 työntekijää. Nykyään JELD-WENin noin 150 yksikköä toimii 20 maassa Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa työllistäen yli 20 000 henkilöä. JELD-WEN Suomi Oy:n pääkonttori ja logistiikkakeskus sijaitsevat Vääksyssä. Ovitehtaat toimivat Vääksyssä ja Kuopiossa. Myyntikonttorit ovat Vääksyssä, Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä. JELD-WEN työllistää Suomen tehtailla ja toimistoilla yli 400 työntekijää. Nyt hakusessa olisi tekijä, jolta odotamme reipasta asennetta, motivaatiota, halua oppia uutta sekä iloista mieltä! Paikka mihin tekijää haetaan, sijaitsee Kuopion tehtaalla Itkonniemessä. Tehtävään kuuluu valmistettavien ovien sekä ovenkarmien kasausta, sekä muut tuotantoon liittyvät tehtävät. Työssä pärjää kyllä edellä mainituilla ominaisuuksilla, mutta edellinen kokemus tai koulutus(Rakennusala, pintakäsittelyala jne) alalta lasketaan eduksi. Työn fyysisyyden takia hyvä peruskunto on myös edellytys. Työt tulevat tapahtumaan pääsääntöisesti kahdessa vuorossa. Vuorot ovat 6-14, 14-22. Yövuorot ovat myös mahdollisia. Asiakkaamme hakee pitkäaikaista työntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävään valituille tekijöille suoritetaan terveystarkastus sekä huumausainetesti. Työpaikka täytetään heti sopivan tekijän löydyttyä!

Lisätiedot

Haethan paikkaan nopeasti, sillä paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä! Lisätietoja yksityiskohdista, kuten palkkauksesta voi kysyä: Pekka Puoskari pekka.puoskari@bolt.works +358505775875

Tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Pekka Puoskari

Rekrytointikonsultti

Kiinnostuitko?

Sijainti
Kuopio
Työsuhteen pituus
6 kuukautta
Aloitus
5.6.2023
Hakuaika päättyy
5.6.2023
Hae nyt!