
Lumityöntekijä keikkarinkiin
Miltä kuulostaisi työ viileän raikkaassa ulkoilmassa? Entäpä, jos työpäivän aikana saisit samalla kohennettua tilipussin lisäksi kuntoa? Mikäli fyysinen työ vaihtelevin työajoin on sinun juttusi, kannattaa jatkaa lukemista! Haemme asiakkaillemme KÄSILUMITYÖNTEKIJÖITÄ keikkarinkiin Joensuuhun ja lähialueille. Työtehtäviisi kuuluvat: - Lumen kolaaminen ja harjaus kohteista, joihin koneella ei pääse - Konekuskin avustaminen lumen aurauksessa ja kasaamisessa - Pihojen ja kulkuväylien hiekoittaminen sekä liukkaudentorjunta. Tärkeimpinä työkaluinasi toimivatkin lumikola, lapio, harjas sekä raavas voima. Mikäli omaat aikaisempaa kokemusta aurauskaluston käytöstä, voi työtehtäviisi kuulua myös koneelliset lumityöt. Lumityöntekijänä työpäiväsi voi alkaa jo ennen kukon kiekaisua, sillä kuten arvata saattaa, mukautuvat työvuorot lumitilanteen mukaisesti. Ensimmäiset vuorot voivat alkaa aikaisin aamuyöstä. Työvuoroja tulee tarjolle asiakkaidemme tarpeen mukaisesti arkisin ja viikonloppuisin. Tehtävässä menestyminen edellyttää: - Hyvää fyysistä kuntoa ja jaksamista - Täsmällisyyttä ja joustavuutta - Liikkumisvalmiutta - Nopeaa reagointikykyä. Työkohteisiin lähdetään usein asiakkaan hallilta, mutta toisinaan työvuoro voi alkaa suoraan kohteessa. B-ajokortti ja autonkäyttömahdollisuus ovat eduksi, mutta eivät välttämättömiä. Saat lumitehtäviin meiltä talvihanskat, huomioliivin, pipon sekä liukuesteet kenkiin. Työ sopii hyvin esimerkiksi opintojen tai toisen työn oheen. Työvuoroista lähetetään keikkatarjouksia Bolt.Works-sovelluksen kautta ja voit itse päättää milloin voit ottaa työtä vastaan. Työvuoroihin haetaan/ilmoittaudutaan Bolt.Works-sovelluksessa. Työssä noudatetaan pääosin kiinteistöpalvelualan työehtosopimusta ja palkkaus on alkaen 11,73 €/h. KIINNOSTUITKO LUMITEHTÄVISTÄ? Mikäli tämä tehtävä herätti sinussa kiinnostuksen, hae mukaan lumirinkiin Bolt.Works-sovelluksessa. Kontaktoimme hakijoita jo pitkin syksyä ja teemme valintoja heti sopivien henkilöiden kohdalla. Bolttilaisena sinulle kuuluvat: + Aina vähintään työehtosopimuksen mukainen ja kokemukseen pohjautuva palkkaus + Laadukas työterveyshuolto + Bonusta hyvin tehdystä työstä. Hae tehtävään sähköisesti Bolt.Works-sovelluksessa tai verkkosivujemme kautta. Täytäthän hakijaprofiilisi huolellisesti. Kerro meille itsestäsi ja liitä työnhakijaprofiiliisi ajantasainen CV sekä voimassa olevat ammattipätevyydet ja -kortit kuvineen sekä voimassaoloaikoineen. Emme vastaanota hakemuksia sähköpostitse. Ota sosiaalisen median kanavamme seurantaasi: Facebook: @boltjoensuu Instagram: @bolt.worksjoensuu
Tarjoamme sinulle
- Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
- Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
- Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
- Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
- Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
- Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysy tästä työpaikasta
