
Postityöntekijä esikäsittelytehtaalle Seinäjoelle
Etsimme asiakkaallemme reippaita ja tehokkaita POSTITYÖNTEKIJÖITÄ Seinäjoen esityötehtaalle mainosten niputukseen tai kirjeiden esikäsittelyyn. Sinulla ei välttämättä tarvitse olla aikaisempaa kokemusta vastaavista tehtävistä, sillä tehtävään perehdytetään hyvin. Toivomme hakijalta kuitenkin huolellisuutta, sitoutuneisuutta sekä iloista ja reipasta tekemisen meininkiä. Töitä on tarjolla osa-aikaisesti asiakkaan tarpeen mukaan, joten työ voi soveltua siis hyvin esimerkiksi opiskelijalle, eläkkeellä olevalle tai toista osa-aikaista työtä tekevälle. Työvuoron pituus vaihtelee 4-8h/pvä ja vuorot vaihtelevat aamu-, päivä-, ilta- ja yövuoroissa. Voit kertoa hakuvaiheessa millaiset vuorot sinulle soveltuu parhaiten. Palkkaus on viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen mukaan 12,04€/h ja lisäksi Boltin kautta työskennellessä on mahdollisuus saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä. Mikäli kiinnostuit, hae tehtävään pikaisesti, sillä töitä saattaa olla tarjolla nopeallakin aikataululla!
Tarjoamme sinulle
- Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
- Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
- Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
- Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
- Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
- Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysy tästä työpaikasta
