Takaisin listaukseen

Vihertyöntekijä

Etsimme asiakkaallemme Hämeenlinnan alueelle viherrakennus- tai maanrakennusalan osaajaa monipuolisiin ulkotöihin.

Pääasialliset työtehtävät

Tehtävänkuvaan kuuluvat vaihtelevat viherrakennusalan tehtävät, kuten esimerkiksi viheralueiden sekä kasviston kunnostus- ja hoitotyöt, sekä uusien piha- ja puutarhakokonaisuuksien tekeminen. Aikaisempi kokemus joko maanrakentajan, viherrakentajan tai kivirakentajan töistä katsotaan eduksi, mutta kokemuksen määrä ei kuitenkaan ole ykkösasia. Halu ja motivaatio tehdä sekä oppia viheralan töitä on tärkein. Odotamme hakijoilta hyvää fyysistä kuntoa, kädentaitoja sekä tiimihenkisyyttä. Työ on kokopäivätyötä maanantaista perjantaihin ja työtä tehdään Hämeenlinnan alueella useissa eri kohteissa.

Vaatimukset

Tehtävässä vaaditaan voimassaolevaa työturvallisuuskorttia. Tieturva- sekä tulityökortti katsotaan ehdottomasti eduksi, mutta nämä eivät ole välttämättömiä. Ajokortin ja oman auton käyttömahdollisuus ovat suureksi eduksi vaihtuvien työkohteiden vuoksi, mutta eivät täysin välttämättömiä.

Työn kesto

Työ on alkuun keikkaluontoista, mutta hyvän tekijän kohdalla työtä riittää koko kesäksi. Säät ja olosuhteet määrittävät viherrakennustöiden tekemisen.

Lisätiedot

Lisätiedot Ella Järvenpää ella.jarvenpaa@bolt.works

Tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Niina Salminen

Rekrytointikonsultti

Kiinnostuitko?

Sijainti
Hämeenlinna
Työsuhteen pituus
5 kuukautta
Aloitus
Heti kun tekijä löytyy
Hakuaika päättyy
15.6.2024
Hae nyt!