Takaisin listaukseen

Maalari Tampereelle ja lähialueille

Etsimme asiakkaallemme rakennusmaalaria Tampereen alueelle. Tehtävässä työskentelet osana tiimihenkistä ja ammattitaitoista työyhteisöä, jossa omaa tekemistä ja työnjälkeä arvostetaan korkealle. Työtä tehdään itsenäisesti sekä parin kanssa huumoria unohtamatta. Työskentelykohteet ovat pääasiassa erilaisia huoneistosaneerauskohteita ja painottuvat taloyhtiöihin sekä yksityisiin kotitalouksiin.

Pääasialliset työtehtävät

Tehtävänkuvan laajuus vaihtelee jonkin verran työmaittain, mutta yleisimmin töihin kuuluvat maalaustyöt periaatteella pintojen suojaukset, nauhoitus, kittaus, hionta, ylitasoitus, saumaukset akryylimassalla sekä pohja- ja pintamaalaukset ja loppusiivous. Useimmissa kohteissa tehdään monesti laminaattiasennuksia, listoituksia sekä muita viimeisteleviä pintakäsittelytöitä. Näistä olisi hyvä löytyä ainakin hieman aikaisempaa työkokemusta.

Vaatimukset

Sinun ei suinkaan tarvitse olla valmis ammattilainen kaikissa edellä mainituissa tehtävissä, kunhan sinulta löytyy pintakäsittelyalan tutkinto, vähintään hieman kentältä hankittua aikaisempaa työkokemusta sekä halua kehittyä maalausalan monipuoliseksi ammattilaiseksi. Etsimältämme tekijältä löytyy lisäksi pitkäjänteisyyttä, organisointitaitoja, vähintään kohtuullista fyysistä kuntoa sekä hyvää keskittymiskykyä. Työssä vaaditaan luonnollisesti voimassa oleva työturvallisuuskortti. Ajokortti ja oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.

Työn kesto

Työn kesto vaihtelee kohteiden mukaan.

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa arkisin klo 8-16: Jenny Laaksonen, p. 040 660 4658 tai jenny.laaksonen@bolt.works

Tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Jenny Laaksonen

Yhteyspäällikkö

Kiinnostuitko?

Sijainti
Tampere
Työsuhteen pituus
2 kuukautta
Aloitus
1.7.2024
Hakuaika päättyy
30.6.2024
Hae nyt!