Takaisin listaukseen

Baarityöntekijä Kurikkaan

Etsimme Kurikassa toimivalle ravintola-alan asiakkaallemme BAARITYÖNTEKIJÄÄ kesäviikonlopuiksi ainakin elokuun loppuun saakka. Työ voi mahdollisesti jatkua myös syksyllä. Baarityöntekijänä työskentelet tiskin takana, jossa olet kuin kotonasi. Erilaiset drinkit ja juomasekoitukset valmistuvat käsissäsi näppärästi eikä hymysi hyydy kiireenkään keskellä. Vastaat tarvittaessa baarityön ohessa myös pöytien siisteyden ylläpitämisestä, tyhjien lasien keräämisestä sekä näiden tiskauksesta. Työ on yötyötä ja työvuorot päättyvät valomerkin jälkeen aamuyöllä, kun viimeiset asiakkaat on ohjattu ravintolasta ulos ja tiskit sekä pöydät on siivottu. Työtä tarjolla perjantaisin ja lauantaisin ilta- ja yövuoroihin. TEHTÄVÄSSÄ MENESTYT PARHAITEN, MIKÄLI OMAAT - Ravintola-alan koulutusta - Aiempaa työkokemusta baarityöskentelystä - Asiakaspalveluhenkisyyttä ja pilkettä silmäkulmassa - Reipasta, rempseää ja jämäkkää asennetta - Halua ja kykyä oppia uutta - Joustavuutta työaikojen suhteen - Hygieniapassin ja anniskelupassin - Vähintään 18-vuoden ikää - Sujuvaa suomen kielitaitoa TARJOAMME SINULLE - Vauhdikkaan ja mieleenpainuvan yötyön viikonlopuille - Rennot ja ammattitaitoiset työkaverit - Arvokasta työkokemusta ja mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi - Mahdollisuuden työllistyä kauttamme myös jatkossa - Palkkauksen MaRaVan TES:n mukaan kokemukseesi perustuen - Mahdollisuuden saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä - Työterveyspalvelut Terveystalolla heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen - Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin - Boltin oman sovelluksen, jonka kautta hoidat työsuhdeasiat helposti

Tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Janina Sarvikas

Rekrytointikonsultti

Kiinnostuitko?

Sijainti
Kurikka
Työsuhteen pituus
2 kuukautta
Aloitus
Heti kun tekijä löytyy
Hakuaika päättyy
21.7.2024
Hae nyt!