Takaisin listaukseen

Logistiikkatyöntekijä, kesätyö

Yritys LOGENT SERVICES OY

Haemme työstään innostuvia ja reippaita tekijöitä logistiikan alalle kesälle 2025! Rekrytoimme nyt eri toimintoihin Rauman seudulle kesätyöntekijöitä monipuolisiin logistiikka-alan tehtäviin. Etsimme osaajia niin toimihenkilö- kuin varasto- ja tuotantotehtäviin. Logent on sopimuslogistiikan markkinajohtaja Pohjoismaissa monipuolisella palveluvalikoimalla. Räätälöimme ratkaisut asiakkaiden tarpeiden mukaan. Logent laajeni Suomen markkinoille kesällä 2023 yhdistymällä Logistikas Oy:n kanssa. Logent toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Hollannissa. Työllistämme Suomessa 270 logistiikka-alan ammattilaista kymmenellä paikkakunnalla. Suomen toimintojemme liikevaihto on noin 36 miljoonaa euroa ja kasvamme keskimäärin 15 % vuodessa. Aikaisempi kokemus varastotöistä sekä tehtävään soveltuva koulutus katsotaan eduksi. Ennen kaikkea arvostamme kuitenkin reipasta ja oma-aloitteista asennetta sekä halua oppia uutta! Tarjoamme: - Mukavan työympäristön ja kivat työkaverit - Bolt maksaa 2% bonuksen palkan päälle hyvin tehdystä työstä - Kattavan työterveyshuollon ensimmäisestä päivästä alkaen Palkkauksessa noudatetaan: Varasto ja terminaali TES 40h/vk. Työaika arkisin pääasiassa klo 07-16:00 välillä. Työkohteesta riippuen mahdollisuus myös vuorotyöhön. Työt alkavat valituilla tekijöillä porrastetusti toukokuun alusta alkaen ja työt päättyvät elokuun lopulla. Valittujen tekijöiden on sitouduttava työskentelemään koko ajanjaksolle. Jos sinulla heräsi jotain kysyttävää, niin lisätietoja tehtävästä antaa: Enni Ranne enni.ranne@bolt.works

Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Enni Ranne

Rekrytointikonsultti

Kiinnostuitko?

Sijainti
Rauma
Työsuhteen pituus
4 kuukautta
Aloitus
2.5.2025
Hakuaika päättyy
23.2.2025
Hae nyt!