
Koulutetaan maarakentajia kesäksi 2025
Haaveiletko urasta maarakennuksen parissa, ja toivoisit pääseväsi harjoittelemaan maarakennuspuolen työtehtäviä käytännössä? Nyt sinulle olisi tarjolla mahtava mahdollisuus päästä kouluttautumaan Boltin ohjaajan kanssa maarakennuspuolen työtehtäviin! Etsimme 5-10 motivoitunutta ja maarakennuspuolesta kiinnostunutta henkilöä kouluttautumaan infrapuolelle räätälöidylle kurssille. Kaksipäiväinen koulutus järjestetään Hämeenlinnassa huhtikuun aikana. Koulutuksen ajankohta tarkentuu kevään aikana. Koulutus on sinulle maksuton. Koulutusajalta ei makseta palkkaa, muita etuuksia tai korvauksia. Tarjoamme sinulle lämpimän lounaan koulutuspäivän aikana. Koulutuksen järjestäjä Bolt.Works Oy yhteistyössä ammattitaitoisen maanrakennusalan kouluttajan kanssa. Koulutuksen suorittaneiden henkilöiden olisi tarkoitus aloittaa työt kesäkaudella Boltin kautta. Töitä on tarjolla noin 4-6 kuukautta, mahdollisuuksien mukaan sesongin loppuun. MISSÄ TYÖSKENNELLÄÄN? Kanta-Hämeessa on monia erilaisia työmaita tarjolla, joten koulutukseen osallistumalla pääset näkemään monipuolisesti erilaisia työkohteita ja -tehtäviä. Maarakennusalan työ on sesonkiluonteista roudasta routaan -työtä, ja meillä Boltilla on mahdollisuus työllistää sinut myös talvikauden ajalle muihin sesonkiluonteisiin työtehtäviin. MINKÄLAINEN KOULUTUS? Koulutus kestää kaksi päivää, jonka jälkeen koulutusohjelma antaa sinulle valmiuden ja pohjatiedon toimia maarakennustyömaalla. Koulutamme sinulle myös tarvittaessa työssä tarvittavat lupakortit. Koulutuksen sisältöön kuuluu muun muassa: • Tasolaserin käyttö • Erilaisten kuvien lukutaito (LVI, leikkaus, asema) • Korkojen mittaaminen ja laskeminen • Murskearinat ja tiivistäminen • Maa-ainesten perustuntemus • Tärytykset MINKÄLAISIA TYÖTEHTÄVIÄ? Työ on fyysisesti raskasta. Työt voivat sisältää esimerkiksi kaivinkoneen perämiehen töitä, lapiotöitä, maantiivistystä ja muita avustavia työtehtäviä. MITÄ TARVITSET HAKEAKSESI? Koulutukseen ei vaadita mitään tietynlaista taustaa, kunhan olet valmis sitoutumaan koulutukseen, sekä työskentelyyn maarakennuspuolen yrityksissä. Voit olla alan AMK-opiskelija joka etsii alan haalariharjoittelupaikkaa tai esimerkiksi alanvaihtaja, joka on kiinnostunut infra-alasta. Myös aiemmin Boltilla työskennelleet voivat hakea koulutukseen. MITÄ KOULUTUKSEEN VALITTAVILTA HAKIJOITA ODOTETAAN JA EDELLYTETÄÄN? - Koulutus järjestetään suomen kielellä, joten sinun tulee hallita suomen kielen taito - Sinulla on alalle soveltuva hyvä fyysinen kunto ja tekemisen asenne - Olet motivoitunut maanrakennusalan tehtäviin - Työntekijänä olet joustava, tunnollinen ja sitoutunut - Voimassa oleva työturvallisuuskortti ja tieturvakortti katsotaan eduksi.
Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle
- Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
- Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
- Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
- Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
- Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
- Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysy tästä työpaikasta
