RAKENNUSALALTA LÖYTYY MONIPUOLISIA TÖITÄ - JA MIKÄ TÄRKEINTÄ, TYÖNTEKIJÄN OMILLA EHDOILLA

Vuokratyöntekijöiden määrä Suomessa kasvaa kohisten, eikä vauhdille näy ainakaan hidastumisen merkkejä. Töiden luonne on muuttunut pysyvästi projektiluontoisemmiksi. Tämä mahdollistaa sen, että vuokratyöntekijä saattaa olla monen eri yrityksen palveluksessa samaan aikaan. Keikkoja täytetään luonnollisesti ostavan yrityksen tarpeiden mukaan, mutta nyt myös vuokratyöntekijällä on aiempaa huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa omiin töihin.

Vuokratyöntekijöiden määrä Suomessa kasvaa kohisten, eikä vauhdille näy ainakaan hidastumisen merkkejä. Töiden luonne on muuttunut pysyvästi projektiluontoisemmiksi. Tämä mahdollistaa sen, että vuokratyöntekijä saattaa olla monen eri yrityksen palveluksessa samaan aikaan. Keikkoja täytetään luonnollisesti ostavan yrityksen tarpeiden mukaan, mutta nyt myös vuokratyöntekijällä on aiempaa huomattavasti enemmän vaikutusvaltaa omiin töihin.

null

Vuokratyöntekijän kannalta tärkeintä työskentelyssä on se, että töitä on ylipäänsä tarjolla. Boltilla tuoreeltaan työskentelyn aloittanut Paavo Nurmi aloitti työnhakunsa selaamalla Boltilla tarjolla olevia avoimia työpaikkoja. Hän totesi yrityksen tarjonnan varsin lupaavaksi, eikä ole joutunut pettymään. Positiiviseksi ongelmaksi on muodostunut se, että keikkaa on ollut tarjolla enemmän kuin mitä Nurmi pystyy tällä hetkellä tekemään.

Bolt-mobiilipalvelu tuo työt lähemmäs työntekijöitä

“Olin juuri valmistunut maalariksi ja katsoin netistä avoimia työpaikkoja. Bongasin Boltin sivut, lähdin niitä tutkiskelemaan ja silleen se sit meni. Laitoin hakemuksen menemään ja seuraavaksi toimistolta otettiin yhteyttä työhaastatteluun liittyen,” Nurmi muistelee. Samalla käynnillä Nurmelle annettiin valmiit tunnukset Bolt-mobiilipalveluun. Paavo onkin ollut Bolt-työuransa alusta asti innokas käyttämään palvelua.

Siitä se sitten lähti liikkeelle, varsinainen työnhaku nimittäin. Kovin kauan Nurmi ei kuitenkaan joutunut keikkoja odottelemaan, sillä jo seuraavana päivänä töitä löytyi. Ensimmäinen keikka poiki hedelmää Nurmen itse hakiessa töitä mobiilipalvelun kautta, ja sen jälkeen niitä onkin riittänyt.“Olen nyt kivihommissa Boltin kautta, tätä hommaa olen tehnyt jo yli viikon. Jään pian lomille, mutta lomien jälkeen ei tarvitse miettiä mitä teen,” Paavo kertoo. Hän mainitsee tyytyväisenä, että nykyinen kivityökeikka on poikinut jo pidepääkin työmaata. “ Olen sopinut jo uusista hommista kun lomat loppuvat.”

"Liputan Bolt-mobiilipalvelun puolesta. Se on ihan sikahyvä."

Nurmi kertoo olevansa aivan myyty Bolt-sovelluksesta. “Ensinnäkin se on tosi nastaa, että pysyy itse katselemaan keikkoja ja näkee millaisia hommia olisi tulossa,” Paavo toteaa. Töitä halutaan usein mahdollisimman läheltä ja niin haluaa myös Nurmi. Hän kertoo, että aiemmin hänellä on työntekijänä ollut vähän vaikutusmahdollisuuksia omiin töihin, mutta mobiilipalvelu on muuttanut tämän. “Voin suositella varsinkin opiskelijoille keikkaa silloin tällöin, mobiilipalvelun kautta voi hyvin sovittaa työt omiin aikatauluihin.” Nurmi kuvailee, että palvelun kautta ei tarvitse jumittautua vaan yhteen ainoaan alaan, vaan pääsee tekemään myös hommia, millaisia ei aiemmin osannut edes kuvitella. “Ja kun työmaalla töitä tehdään Boltin paita päällä niin hommat hoidetaan silloin hyvin”, Nurmi kiteyttää.

Oletko sinä Paavon kaltainen, avoin ja toimeen tarttuva ammattimies- tai nainen?

Hae töihin Tule asiakkaaksi