Kun FENTECin tilauskanta kasvoi alkuvuodesta 2025 hetkellisesti yli oman kapasiteetin, vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: joko hidastaa toimituksia tai hankkia nopeasti oikeat osaajat tueksi. FENTEC valitsi jälkimmäisen ja Bolt.Works vastasi huutoon.
FENTECin liikevaihto on kasvanut jo noin miljoona euroa vuoden 2025 aikana. Tuotannon toimituskyvyn varmistaminen ruuhkahuipussa oli kasvun kannalta kriittinen tekijä.
“Vuoden alussa meillä oli tilapäinen piikki tilauskannassa, mutta halusimme tietysti pitää asiakaslupauksen ja toimittaa tuotteet asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Toimitusvarmuus on meille kunnia-asia. Minulla oli aiemmin työuraltani hyvät kokemukset Bolt.Worksista, joten oli helppo valita heidät kumppaniksi henkilöstötarpeisiin,” FENTECin operatiivinen johtaja Sanna Peltosuo kertoo.
FENTECin tuotannossa ruuhka näkyi erityisesti mekaanisen kokoonpanon vaiheissa sekä elektroniikkaan liittyvissä johdotus- ja asennustöissä. Tarvittiin taitavia tekijöitä, jotka tarttuvat hommiin heti. Vuokratyö oli tilanteeseen tehokkain ratkaisu, koska tarve oli piikin takia tilapäinen. Tässä nähtiin myös mahdollisuus löytää osaaja pysyvästi omille palkkalistoille.
“Meillä oli tiedossa, että syksyllä yksi työntekijämme jää eläkkeelle. Ajatus oli alusta asti, että jos löytyy oikea henkilö, voidaan hänet vuokratyön jälkeen rekrytoida omille kirjoille,” Peltosuo sanoo.
Bolt.Works tunnisti tarpeen ja löysi oikeat osaajat
Bolt.Worksin myyntipäällikkö Jenna Hirvihuhta kävi FENTECin tiloissa tutustumassa ja tiesi tarkalleen, millaisia tekijöitä tarvitaan. Rekrytointi eteni nopeasti ja osuvasti.
“Heti kun sain tilauksen FENTECiltä, tiesin minkä tyyppisen tekijän he tarvitsevat. Kun tuntee asiakkaan työn ja arjen, pystyy osumaan paljon paremmin,” Hirvihuhta kuvaa.
FENTEC haastatteli viisi kandidaattia, joista kaksi valittiin. Molemmat vastasivat tehtäviin haettua profiilia.
“Saimme juuri sitä mitä haimme. Ja rehellisesti, jokainen haastateltu olisi ollut pätevä hakemiimme tehtäviin,” Peltosuo sanoo.
Kaksi osaajaa, kaksi tärkeää roolia
Toinen työntekijöistä tuli tuotantoon joustavasti tarpeen mukaan. Hän toi välittömän helpotuksen kokoonpanovaiheisiin ja nosti läpimenovolyymia silloin, kun sitä eniten tarvittiin.
“Kun tilauskanta oli korkea, tarvittiin vauhtia kokoonpanoon. Hän on hyvätahtinen osaaja. Sellainen tekijä, jonka panos näkyy arjessa heti,” Peltosuo kertoo.
Toinen tekijä oli FENTECin tulevaisuuden kannalta vielä isompi osuma: kokenut asentaja, joka pystyy työskentelemään asiakkaiden kohteissa ympäri Suomen ja tarvittaessa myös ulkomailla.
“Me haimme henkilöä asennustöihin asiakkaan tiloihin, matkustusvalmiudella. Hänellä oli siihen kokemusta ja hyvät suositukset. Ja sen kyllä huomasi,” Peltosuo sanoo.
“Meidän oli helppo löytää oikeat tekijät: toinen haki pitkäaikaista paikkaa ja toinen saatiin suoraan listoilta nopeasti FENTECin käyttöön.”, Hirvihuhta lisää.
Sujuva perehdytys auttoi tekijät kiinni työhön heti
FENTECillä uudet tekijät otettiin vahvasti mukaan tuotannon arkeen. Työvaiheet käytiin läpi ja varmistettiin, että työnteko lähtee turvallisesti ja oikein käyntiin.
“FENTECillä perehdytys toimii oikeasti arjessa. Tekijät pääsevät nopeasti tarttumaan töihin, mutta tuki on koko ajan mukana,” Hirvihuhta kehuu. “Näytetään työvaiheet, katsotaan yhdessä ja varmistetaan, että homma lähtee sujumaan. Ei jätetä työntekijää yksin.”
Selkeä kommunikointi on avain sujuvaan yhteistyöhön
Peltosuon mukaan yhteistyössä Bolt.Worksin kanssa on ollut yksi selkeä ylivoimatekijä: nopeus ja tavoitettavuus. Kun tuotannossa tulee tarve, siihen pitää pystyä reagoimaan saman tien.
”Meillä löytyi heti yhteinen sävel Jennan kanssa. Ja Jennaan saa aina yhteyden ihan millä viestintävälineellä vaan. Se helpottaa tosi paljon arkea”, Peltosuo sanoo.
“Lisäksi Bolt.Worksilla on hyvät sovellukset, joiden kautta tieto kulkee työtuntien ja käytännön asioiden osalta.”
Hirvihuhdan mukaan yhteistyö pysyy sujuvana, kun myös asiakkaan päässä ollaan selkeitä.
“FENTEC on ollut tosi hyvä kumppani. Tarpeet kerrotaan meille selkeästi, ja silloin meidän päässä on helppo toimia nopeasti ja oikein,” Hirvihuhta sanoo.
Lämmin suositus Bolt.Worksille
FENTECille Bolt.Works on selkeä valinta jatkossakin, kun tuotantoon tarvitaan joustoa tai kasvua.
“Kyllä me jatkamme yhteistyötä. Tämä on meille väylä hankkia lisää resursseja tuotantoon silloin kun tarve tulee. Siksi tämä onnistui meidän näkökulmastamme paremmin kuin hyvin,” Peltosuo kuvailee.
Kysyttäessä, suosittelisiko Peltosuo Bolt.Worksia muille yrityksille, vastaus tulee empimättä.
“Ehdottomasti suosittelen. Bolt.Works tuntee tekijänsä ja toimittaa sen mitä lupaa”.

FENTEC on suomalainen teknologiajohtaja modernien kaupintaratkaisujen alalla. Ratkaisuvalikoima kattaa edistykselliset älykaapit, älykontit ja itsepalvelukassa-ratkaisun B2B myyntiin. Ratkaisut palvelevat useita toimialoja, kuten teknistä tukkukauppaa, terveydenhuoltoa, teollisuutta ja palveluliiketoimintoja, Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. FENTECin liiketoiminta, tuotekehitys ja tuotanto sijaitsevat Suomessa. www.fentec.fi