Takaisin listaukseen

Logistikko Utin helikopterihuoltoon – Patria

Yritys PATRIA OYJ

Asiakkaamme Patria etsii logistikkoa Utin helikopterihuoltoon. Patria on työpaikka, jossa rakennat yhteistä turvallisuutta. Meillä tavalliset ihmiset ratkaisevat epätavallisia haasteita. Kun on kyse kriittisistä operaatioista maalla, merellä, ilmassa ja verkossa, osaamisella on merkitystä. Laatu syntyy ihmisistä – jokaisesta meistä. Patriassa sinä ratkaiset. Patria on kansainvälinen puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualan luotettu asiakaskeskeisten elinkaaren tukipalvelujen ja teknologiaratkaisujen tuottaja, jolla on vahva kasvustrategia. Lisätietoja löydät osoitteesta www.patriagroup.com Haemme nyt logistikkoa vahvistamaan Utin helikopterihuollon toimintaa. Tehtävänkuvaus: Logistikkona työskentelet huollon logistiikan parissa monipuolisissa tehtävissä. Vastaat materiaalien käsittelystä ja hallinnasta sekä varmistat, että tarvittavat osat ja tarvikkeet ovat oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Työssä käytetään useita eri järjestelmiä, joten rooli edellyttää hyviä tietoteknisiä valmiuksia. Työ on pääosin itsenäistä, joten oma-aloitteisuus, vastuullisuus ja järjestelmällisyys korostuvat arjessa. Odotamme sinulta: * Kokemusta logistiikan tai varaston tehtävistä * Hyviä tietoteknisiä taitoja ja kykyä omaksua useita järjestelmiä * Itsenäistä ja tarkkaa työotetta * Järjestelmällisyyttä ja vastuunkantoa Tarjoamme: * Mielenkiintoisen ja vastuullisen tehtävän ilmailun toimintaympäristössä * Työajan pääsääntöisesti klo 7.00–15.00, liukuma käytössä * Työaika 37,5 h / viikko * Palkkaus teknologiateollisuuden TES:n mukaan * Aloituksen kesäkuussa sopimuksen mukaan * Kokoaikaista työtä elokuun ja syyskuun ajan tuuraustehtävissä * Mahdollisuuden jatkaa tämän jälkeen osa-aikaisesti tai tarvittaessa töihin kutsuttavana Miksi Patria? Patria on kansainvälinen puolustus ja turvallisuusalan toimija, jonka työllä on todellinen merkitys yhteiskunnalle. Rakennamme ratkaisuja, joihin voidaan luottaa kaikissa olosuhteissa ja se edellyttää tinkimätöntä laatua, vastuullisuutta ja ammattiylpeyttä. Patriassa yhdistyvät vakaus ja jatkuva kehittyminen. Toimintamme kasvaa ja uudistuu, mutta tekemisen ytimessä säilyy pitkäjänteisyys ja luottamus ihmisiin. Meillä asiantuntijoille annetaan vastuuta ja tilaa tehdä työnsä hyvin. Osaamista arvostetaan ja sitä kehitetään suunnitelmallisesti. Työ Patrialla tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa, nähdä oman työnsä kädenjälki ja kehittyä osana ammattitaitoista ja sitoutunutta työyhteisöä. Meillä tehdään töitä yhdessä, tavoitteellisesti ja hyvällä asenteella. Laita hakemuksesi heti, sillä täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä.

Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Antti Tuhkala

Toimialapäälikkö, Toimisto

Kiinnostuitko?

Sijainti
Utti
Työaikatyyppi
Kokoaikainen
Työpäivät
matiketopelasu

Arvioidut työpäivät. Työpäivät saattavat vaihdella sopimuksen mukaan.

Hakuaika päättyy
31.5.2026
Tehtävässä vaaditaan kielitaitoa
suomi
Hae nyt!