
Myymälämuutostyöntekijä Jyväskylään
Haemme reippaita ja motivoituneita työntekijöitä myymälämuutostöihin Jyväskylään! Työtehtäviisi kuuluu erilaiset myymälämuutostyöt Prisma Seppälässä. Työtehtäviin voi kuulua esimerkiksi: - Hyllylaivojen siirto - Kalusteiden asennus- ja purkutyöt - Esillepanon toteutusta ja tuotteiden esille laittoa - Hyllytystyö Työssä menestyminen edellyttää hyvää fyysistä kuntoa, oma-aloitteisuutta sekä sujuvaa tiimityöskentelyä. Kaupan ympäristössä tehtävä työ vaatii myös asiakaspalveluhenkisyyttä ja joustavaa asennetta. Aiempi kokemus kaupan alalta tai myymälämuutostöistä katsotaan suureksi eduksi. Tehtävässä edellytetään voimassaolevaa työturvallisuuskorttia, jonka tarvittaessa ehdimme kouluttaa ennen työn aloitusta. Tärkeintä on valmius tarttua käytännön tekemiseen nopeasti! Työt alkavat arviolta viikolla 30, ja kestävät joulukuun alkuun saakka. Tarkempi aikataulu selviää kesäkuun aikana. Töitä tehdään lähtökohtaisesti maanantaista torstaihin pidemmissä aamuvuoroissa, esimerkiksi 7-17. Joustoa työvuoroihin toivotaan! Työsuhteessa noudatetaan kaupan alan työehtosopimusta. Palkkaus muodostuu aiemman kokemuksen mukaan, alkaen 12,81 €/h. Kiinnostuitko? Hae pian – paikat täytetään sopivien henkilöiden löydyttyä!
Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle
- Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
- Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
- Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
- Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
- Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
- Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!
Kiinnostuitko?
Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Kysy tästä työpaikasta
Kiinnostuitko?
Arvioidut työpäivät. Työpäivät saattavat vaihdella sopimuksen mukaan.