Takaisin listaukseen

Metallityöntekijä, Uwira Oy

Yritys UWIRA OY

Etsimme Leinolat Groupiin kuuluvalle, Uwira Oy:lle Metalliyöntekijää Vaasaan. Mikä Uwira Oy? Olemme yksi toimialamme kokeneimmista putkikomponenttien ja -esivalmisteiden valmistajista. Meistä on kehittynyt erinomainen putkistokokoonpanojen ja moduuliratkaisujen tuottaja. Mietimme jatkuvasti, millaisilla kokoonpano- tai moduuliratkaisulla voimme toteuttaa asiakkaan projektin tehokkaimmin. Yrityskulttuurimme perusta on Uwira-way-ajattelu. Siinä jokaista työntekijää kannustetaan kasvamaan paremmaksi omassa roolissaan. Olemme osa Leinolat Group-konsernia. Leinolat Group on perheyritys, jonka arvot perustuvat jatkuvaan kehitykseen, yhdessä tekemiseen, luottamukseen sekä läpinäkyvyyteen. Työtehtäviisi kuuluu pääasiassa vannesahan käyttö ja sillä putkituotteiden sekä muiden metallikappaleiden sahaaminen oikeisiin mittoihin ja laatuvaatimusten mukaisesti seuraavia työvaiheita varten. Lisäksi muita tuotantoon liittyviä pieniä töitä, kuten pienkokoonpano. Työ on aluksi pääsääntöisesti tuotantolaitoksella päivävuorossa, mutta siirtyminen kahteen vuoroon on tulossa, joten toivomme valmiutta työskentelyyn myös 6-22 välillä. TOIVOMME SINULTA - Metallialan koulutusta ja työkokemusta vastaavista työtehtävistä - Sujuvaa kuvienlukutaitoa - Sujuvaa suomen kielen taitoa - Voimassa olevia tuli- ja työturvallisuuskorttia - Tehokasta ja huolellista työskentelyotetta - Kykyä itsenäiseen työskentelyyn osana tiimiä - Ammattiylpeyttä ja hyvää asennetta työntekoa kohtaan - Halua sitoutua pitkäaikaiseen työsuhteeseen. TARJOAMME SINULLE: - Kokoaikaisen (40h/vko) työsuhteen - Mahdollisuuden työllistyä asiakkaalle vakituisesti - Kattavan perehdytyksen työtehtäviin - Ammattilaisista koostuvan tiimin tuen - Innostavan työilmapiirin ja arjessa läsnä olevat esihenkilöt - Palkkauksen Teknologiateollisuuden TES:n mukaan riippuen omasta osaamisesta ja kokemuksesta - Mahdollisuuden saada palkan päälle bonusta hyvin tehdystä työstä - Työterveyspalvelut Terveystalolla heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen - Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin - Boltin oman sovelluksen, jonka kautta hoidat työsuhdeasiat helposti. Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja siitä on tarkoitus työllistyä suoraan Uwiralle koeajan jälkeen. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä. HAE MUKAAN! Hae paikkaa pikaisesti, sillä käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Voit liittää mukaan myös CV:n mieluiten pdf-muodossa. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa yhteyspäällikkö Elisa Laakso, elisa.laakso@bolt.works / 050-5745166

Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Elisa Laakso

Rekrytointikonsultti

Kiinnostuitko?

Sijainti
Vaasa, Vaasa, Laihia, Mustasaari, Isokyrö, Maalahti
Työsuhteen pituus
toistaiseksi voimassa oleva
Työaikatyyppi
Kokoaikainen
Työpäivät
matiketopelasu

Arvioidut työpäivät. Työpäivät saattavat vaihdella sopimuksen mukaan.

Hakuaika päättyy
8.6.2026
Tehtävässä vaaditaan kielitaitoa
suomi
Hae nyt!