Takaisin listaukseen

Rakennusapulainen, avoin hakemus 2026-2027

Etsimme asiakkaillemme rakennusapulaisia Vaasan ja Pohjanmaan alueen työmaille. Rakennustyömailla saat monipuolista työkokemusta tulevaisuutta ajatellen. Boltin kautta pääset aloittamaan työt matalalla kynnyksellä ja vaivattomasti. Saat kattavan perehdytyksen, työvarusteet ja voit aloittaa työt joustavasti omien toiveidesi mukaan. Työtehtävät vaihtelevat työmaan ja osaamisen mukaan. Työ voi sisältää esimerkiksi kanto- ja purkutöitä, maarakennusapulaisen tehtäviä, kokeneemman kirvesmiehen avustamista, erilaisia siivous- ja järjestelytöitä sekä yksinkertaisia asennustöitä. Kaikki aiempi rakennusalan kokemus katsotaan eduksi, mutta ei ole tehtävään välttämätöntä. Etsimme reippaita, motivoituneita ja oma-aloitteisia tekijöitä, joilla riittää intoa oppia ja vastaanottaa uusia työtehtäviä. Edellytämme hakijoilta täysi-ikäisyyttä, suomen kielen osaamista sekä voimassa olevaa työturvallisuuskorttia (voimme tarvittaessa myös kouluttaa). Oman auton käyttömahdollisuus on plussaa ja helpottaa työmaille kulkemista, mutta ei ole suinkaan välttämätön. Monelle työmaalle pääsee kulkemaan myös esimerkiksi pyörällä tai julkisilla. Rakennusalalla työskennellään pääsääntöisesti arkisin klo 7:00 - 15:30. Työt voivat alkaa tässä kohtaa mahdollisesti nopeallakin aikataululla. Tarjolla on pidempiaikaisia koko syksyn ja kevään kestäviä töitä sekä lyhyempiä vaihtuvia keikkoja, joissa mahdollisuus päästä tutustumaan erilaisiin työmaihin. Mikäli kiinnostuit, hae tehtävään pikaisesti, sillä voit olla juuri oikea työntekijä asiakkaidemme tarpeisiin!

Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Heidi Holkko

Yhteyspäällikkö

Kiinnostuitko?

Sijainti
Vaasa
Työsuhteen pituus
8 kuukautta, Arvio
Työaikatyyppi
Kokoaikainen
Työpäivät
matiketopelasu

Arvioidut työpäivät. Työpäivät saattavat vaihdella sopimuksen mukaan.

Aloitus
5.10.2026
Hakuaika päättyy
30.10.2026
Tehtävässä vaaditaan kielitaitoa
suomi
Hae nyt!