Takaisin listaukseen

Prosessinhoitaja

Etsimme nyt asiakkaallemme Kokemäelle motivoitunutta ja oma-aloitteista prosessityöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen! Tarjolla on monipuolinen ja vastuullinen tehtävä tuotantoympäristössä, jossa pääset työskentelemään osana ammattitaitoista tiimiä tärkeässä roolissa prosessin sujuvuuden ja tuotannon laadun varmistamisessa. Finnamyl Oy on voimakkaasti kehittyvä ja kasvava suomalaisomisteinen yritys, joka valmistaa ja markkinoi kotimaista perunatärkkelystä ja kasviproteiinia. Finnamyl kuuluu Chemigate-konserniin ja osaksi Berner Groupia. Kokemäellä sijaitsevalla tehtaalla työskentelee 24 tuotannon ja myynnin ammattilaista. Finnamyl-konserniin kuuluu myös Lapualla sijaitseva perunatärkkelystehdas. Finnamylin toiminta perustuu vahvasti vastuullisuuteen ja kiertotalousajatteluun. Kaikki tehtaalle tuleva peruna sekä sen mukana tuleva maa-aines hyödynnetään tehokkaasti ympäristön hyväksi. Perunan eri jakeet päätyvät esimerkiksi rehuksi, elintarvikkeiksi ja lannoitteiksi, ja maa-aines sekä liete hyödynnetään viherrakentamisessa ja maanparannuksessa. Myös prosessissa syntyvää lämpöenergiaa hyödynnetään tuotannon eri vaiheissa. Työtehtävät koostuvat monipuolisista tuotannon ja prosessinvalvonnan tehtävistä kentällä. Työhön kuuluu muun muassa näytteiden ottoa, prosessin seurantaa, kirjausten tekemistä, yleisestä siisteydestä ja puhtaudesta huolehtimista sekä tuotantotilojen lattioiden pesua. Tehtävässä otetaan esimerkiksi paine-, lämpötila- ja pH-näytteitä osana päivittäistä laadun- ja prosessinvalvontaa. Käytössä on trukki ja hallinosturi, joista trukin ajotaito on tehtävässä ehdoton vaatimus. Hallinosturin käyttö voidaan tarvittaessa opettaa perehdytyksen yhteydessä. Työ on hyvin käytännönläheistä ja vaatii oma-aloitteisuutta, itseohjautuvuutta sekä aitoa motivaatiota työntekoon. Toivomme hakijalta reipasta ja toimeen tarttuvaa asennetta sekä kiinnostusta työtä ja prosessiteollisuutta kohtaan. Arvostamme erityisesti huolellista ja vastuullista työotetta sekä kykyä pitää työympäristö siistinä ja turvallisena. Työympäristössä käsitellään myös vaarallisia kemikaaleja, joten turvallisuusohjeiden tarkka noudattaminen on tehtävässä ensiarvoisen tärkeää. Prosessinhoitajan koulutus katsotaan tehtävässä eduksi, mutta myös aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä voidaan huomioida koulutuksen sijaan. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kehittyä tuotannon monipuolisissa tehtävissä, ja osaamisen sekä motivaation karttuessa tehtävässä voi olla mahdollisuus päästä työskentelemään myös valvomoympäristössä. Työtä tehdään keskeytymättömässä kolmivuorotyössä ma-su: aamuvuoro klo 6–14, iltavuoro klo 14–22 ja yövuoro klo 22–6. Työvuorokierto etenee rytmillä: 2 aamuvuoroa, 2 iltavuoroa, 2 yövuoroa ja 4 vapaapäivää. Jos viihdyt käytännönläheisessä työssä, tartut toimeen oma-aloitteisesti ja haluat työskennellä vastuullisessa sekä kehittyvässä tuotantoympäristössä, tämä voi olla juuri oikea mahdollisuus sinulle.

Boltin työntekijänä tarjoamme sinulle

  • Aina vähintään TES:n mukaisen, hyvän palkan sekä bonusta erinomaisesta työstä.
  • Työterveyspalvelut käyttöösi heti ensimmäisestä päivästä alkaen.
  • Erinomaisen mahdollisuuden päästä urallasi eteenpäin.
  • Ammatti- ja kielitaitoista apua sekä neuvontaa työsuhdeasioihin.
  • Käyttöösi Boltin oman sovelluksen, jonka kautta haet tulevia töitä nopeasti ja helposti sekä tavoitat yhteyshenkilösi vaivatta.
  • Jopa 250 euron suosittelubonuksen sinulle, kun suosittelet myös kaveriasi töihin ja hän työllistyy Boltille. Maksamme jokaisesta kaverisi tekemästä työtunnista euron sinulle, aina 250 työtuntiin saakka, eikä suosittelujen määrä ole rajoitettu. Kysy lisää!

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa pikaisesti Bolt-sovelluksen tai kotisivujemme kautta. Voit myös liittää CV:n mukaan hakemukseesi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme ehdokkaita jo hakuaikana. Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.

Kysy tästä työpaikasta

Iida Toivonen

Yhteyspäällikkö

Kiinnostuitko?

Sijainti
Kokemäki, Kokemäki
Työsuhteen pituus
3 kuukautta, Arvio
Työaikatyyppi
Kokoaikainen
Työpäivät
matiketopelasu

Arvioidut työpäivät. Työpäivät saattavat vaihdella sopimuksen mukaan.

Aloitus
17.8.2026
Hakuaika päättyy
17.8.2026
Tehtävässä vaaditaan kielitaitoa
suomi
Hae nyt!